MuutosAkatemian Tiimi

Tarjoamme coaching-palveluita, jotka parantavat työn tuottavuutta ja hyvinvointia yrityksissä ja tiimeissä.

Markus Ikonen, Founder, Executive Business Coach, BBA

Minulla on palava halu auttaa yksilöitä ja organisaatioita kasvamaan ja kehittymään.

Erikoisosaamistani on valmentavan johtajuuden kehittäminen sekä myynnin kasvun mahdollistaminen.

Sytyn tuloksista, joihin olen voinut olla osaltani vaikuttamassa. Vain tulokset puhuvat puolestaan.

Minulla on lähes 20 vuoden historia johtotehtävistä, myynnin johtamisesta, valmentamisesta sekä esihenkilötyön kehittämisestä.

Olen valmentanut yksilöitä, tiimejä sekä toiminut valmentavana esihenkilönä. Minulle tutuin liiketoiminta-alue on finanssiala.

Olen lisäksi työskennellyt lukuisten eri liiketoimina-alueiden kanssa ja minulla on hyvä ymmärrys eri toimialoista.

Pekka Ruuth, Executive Business Coach, KTM

Kolme minua kuvaavaa sanaa ovat tavoitteellisuus, ratkaisukeskeisyys ja ihmisläheisyys.

Sytyn haasteista ja uskon ihmisen kasvuun.

Minulla on kolmen vuosikymmenen kokemus johtamis- ja esimiestyöstä liiketoiminnan, taloushallinnon ja henkilöstön kehittämisen alueilta.

Minulle tutuimmat liiketoiminta-alueet ovat vähittäiskauppa, sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa.

Parhaillaan teen väitöskirjaa organisaatiopsykologiasta.

Tiina Kuivaniemi, Asiakkuusjohtaja, BBA

Minua motivoivat asiakkaat.

Minulla on pitkä historia asiakastyöstä sekä myynnistä. Nautin kun saan keskustella mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

Pidän jopa kylmäsoitoista. Vastuullani on asiakkuuksien hoito sekä uusasiakashankinta.

Olen psykologian maisteri, joka on vuosien varrella rakentanut vankkaa osaamista työhyvinvoinnin parissa. Valmistuin vuonna 2007 Karelian ammattikorkeakoulusta ja 2012 Itä-Suomen yliopistosta.

Sen jälkeen olen toiminut aikuiskoulutuksen alalla, kouluttaen ryhmiä ja muita asiantuntijoita. Olen myös päässyt kurkistamaan vankiloiden maailmaan ja työskennellyt maahanmuuttoyksikössä auttaen traumatisoituneita ja kidutuksen uhriksi joutuneita ihmisiä.

Vuonna 2018 valmistuin Helsingin yliopistosta kognitiivis-integratiiviseksi psykoterapeutiksi. Olen ollut yrittäjä vuodesta 2017.

Tarjoan laaja-alaista asiantuntemusta ja kokemusta yritysten työhyvinvoinnin parantamiseksi. Olen Valviran laillistama psykologi ja psykoterapeutti sekä BBA.

Nina Kinnunen, Psykologi, Psykoterapeutti, BBA
Pia Lappalainen, FM

Olen pitkän linjan työyhteisösovittelija. Minulla on vankka kokemus erilaisista hankkeista, eri toimialoilta.

Alla lisätietoa:

TkT, FM, Työyhteisöjen konfliktin hallinnan dosentti, Maanpuolustuskorkeakoulun suorituksen johtamisen ja esimiesviestinnän dosentti, LUT-Yliopisto lehtori, Aalto-Yliopiston ohjelmajohtaja, Coach, Mentori.